Muutos

Asiakaskokemus: Terapian vaikutuksia

|29.05.2016|

Minulla oli ihmissuhdeongelmia. Ystäväni eivät pystyneet auttamaan. Keksin varata ajan Terapiaaterveille. Kävin terapiassa kaksi kertaa. Sain puhua Tuija Kososen kanssa riittävästi juuri niistä asioista, jotka painoivat mieltäni. Terapeutti kannusti minua olemaan oma itseni. Huomasin, että

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia – mitä terapiassa tapahtuu?

|05.04.2015|

Kun terapeutilla on käytettävänään varsin rajallisesti aikaa, kuten ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa, on mielestäni erityisen tärkeää, että hän pystyy mahdollisimman pian luomaan riittävän hyvin toimivan terapiasuhteen asiakkaaseensa. Näin siksi, että juuri terapian suhteellinen lyhytkestoisuus sekä siihen liittyvä

Asiakaskokemus: ongelmani oli yli 50 vuoden takaa

|16.03.2015|

Terapeutin asenne oli kättelystä lähtien positiivinen ja kannustava. Hän kertoi pitkän kokemuksensa perusteella kuunneltuaan tarinani ja tarpeeni, että hänen intuitionsa ennustaa asetetun tavoitteen olevan saavutettavissa. Syntyi hyvä perusluottamus. Ongelmani oli yli 50 vuoden takaa, ja

Klassikko: onnellinen lapsuus

|28.02.2015|

Ben Furmanin kirjan ”Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus” voinee luokitella klassikoksi. Sen ensimmäinen painos ilmestyi jo 1997. Yhäkin se puhuttelee lukijoita. Teema on vahva ja ajaton: mitä ikinä ikäviä asioita sinulle onkaan lapsuudessa

Asiakaskokemus: uusia, positiivisia näkökulmia terapiassa

|25.02.2015|

Terapiassa sai uusia positiivisia näkökulmia elämään ja omiin ongelmiin. Terapeutti oli myötätuntoinen ja ymmärtäväinen.

Nainen 30+

Voit lukea lisää asiakkaiden palautteita asiakaskokemuksia -sivulta.

Usein kysyttyä: onko lyhytkestoisesta terapiasta hyötyä?

|15.12.2014|

Kyllä on. Lyhytkestoinen terapia (ratkaisukeskeinen terapia) on tutkitusti yhtä tehokasta kuin pitkäkestoisetkin terapiat. Lyhytterapia voi olla hyvinkin intensiivinen kokemus. Lisäksi, kun käyntien välille jätetään riittävästi aikaa, saa asiakas käynneistä entistä enemmän irti. Varaa aika tutustumiskäynnille,

Usein kysyttyä: tarvitsenko terapiaa?

|23.11.2014|

Terapia herättää usein paljon kysymyksiä – sekä terapiaan tulijassa, että myös hänen läheisissään. Käytännössä terapia on ammattimaista keskusteluapua, jota kannattaa hankalan elämäntilanteen kohdatessa hyödyntää. Lue lisää ja kokeile rohkeasti.

Q: Tarvitsenko terapiaa? Miksi aloittaisin terapian?
A: Useimmiten

Asiakaskokemus: Dreamboard

|01.06.2014|

”Uskomatonta huomata, miten nopeasti unelmat käyvät toteen, kun annat niiden tapahtua. Minun dreamboardini toiveista moni on jo toteutunut.”

Nainen 30+

Voit lukea lisää asiakkaiden palautteita asiakaskokemuksia -sivulta.

Elämä on tässä ja nyt

|01.05.2014|

”Miten vapauttavaa on tajuta, että ”päässäni oleva ääni” en olekaan minä! Kuka minä sitten olen? Se, joka tajuaa.”

Lainaus Eckhart Tollen kirjasta Uusi Maa kiteyttää hänen viestinsä: menneistä murheista ja kärsimyksistä voi vapautua – ne